Kuntokampanja etenee. Eilen kävin taas sisähallissa juoksemassa, joskin aika raskasta ja takkuista se oli, tulipahan kuitenkin käytyä. Tämän päivän kuntosalin jätin väliin, kun on vähän laiska ja voimaton olo. Huomenna olisi kuitenkin tarkoitus taas käydä lenkillä, tällä kertaa ulkoilmassa. Toivottavasti ei tule vettä tai lunta taivaalta.

Hieronnassa oli eilen vuorossa jalat ja hierottavaa niistä kyllä löytyikin. Varsinkin reisissä oli paljon kipeitä kohtia. Ei sitä oikeastaan huomaa kuinka kireitä kohtia jaloista löytyy ennen kuin niitä hierotaan, venyttelemällä samanlaista tunnetta ei saa.

Illalla pidettiin sitten fysioterapeuttiopiskelijoiden saunailta. Taas tuli todistettua, ettei tätä porukkaa turhaa "kehuta" bilettäjiksi. Hauskaa tuntui olevan, toinen juttu on taas se kuinka hauskaa sitä on katsella pää selvänä. 4 tuntia sitä sakkia riitti minulle. Kohtuuden raja oli ilmeisesti hukassa osalla eikä tänä aamuna tunnelta tainnut ollakaan enää niin hauska. Niin voi ehkä päätellä, kun puolet oppilaista puuttuu aamutunneilta.