Viikonloppuna vietin pitsapäivää. Ensimmäinen taikina tosin meni pieleen, kun se kaatui veteen ja melkoista mössöähän siitä tuli. Toinen taikina onneksi onnistui, kolmatta en olisi jaksanut tehdä. Hyvää pitsaa siitä loppujen lopuksi tuli, kun sain valmiiksi.

Jäi muuten viikonlopun liikunnat liikkumatta. Ei vaan jaksanut, laiskottaa. Onneksi tällä viikolla on liikunnan tunti ja vaihtareiden 'Get together Day', niin tulee kuitenkin vähän liikuttua. Meidän olis tarkoitus opettaa vaihtareille talvilajeja mm. hiihtoa, mutta voi olla hieman vaikeaa, kun maa on vihreänä eikä lumesta tietoakaan.

Tulee lukion pitkän matikan tunnit mieleen, kun pitäisi koulussa laskea vektoreita, mutta laskua katsoessa ei ole hajuakaan, mitä pitäisi tehdä. Kyllä olo on taas niin fiksu!

Tänään oli Neuromuscular kinesiology koe, enkä kyllä taaskaan ymmärrä miten keista saa tehtyä niin helppoja. Ei se tietenkään haittaa, mutta ei nuo tulokset kerro totuutta tiedon määrästä. Jotenkin hassua on, että täällä amk:ssa anatomiaan liittyvien aineiden kokeen sisältää yhdistely tehtäviä, jotka on ihan älyttömän helppoja, jos on mitään käsitystä aiheesta. Ei ole tainnut olla yhdistely tehtäviä sitten yläasteen.

Seuraava käsityöprojekti ei ole oma, vaan nyt täytyy opettaa ranskalaisvahvistus neulomaan villasukkia. Tästä tulee hauskaa! Pitää  varmaan ensin tehdä jokin pieni mallikappale, jossa oppii silmukat niin sukan tekeminen onnistuisi ehkä paremmin.