Taas juostaan pääsykokeissa. Jotta kaikki ei sujuisi suunniltelmien mukaan, pientä jännitystä pitää saada elämään. Elin ihan siinä kuvitelmissa, että Tampereelta on hyvät yhteydet Seinäjoelle aamuisin, mutta olin kyllä pahemman kerran väärässä. Seamk:issa piti olla klo 8.15, mutta aikatauluun sopivaa junaa ei ollut. Siellä sitä sitten istuttiin rautatieaseman odotustilassa kello kolmesta lähtien. Nyt kokemusta rikkaampana voin sanoa että puolen tunnin yöunilla ei ole hirmeän pirteä :) Kuuden aikaan alkoi olla jo melko väsynyt tunnelma. Silmät ei meinannu enää auki pysyä, niin oli pakko lähteä jo 6.30 kävelemään raikkaaseen ilmaan. Hassua kävellä kaupungilla, kun on ihan hiljaista. Kartan kanssa sitä sitten suunnistettiin kohti koulua. Ensin hieman väärään suuntaan, mutta ei tarvinut miettiä onneksi kelloa, niin aikasin olin liikeellä. Puoli kahdeksalta odottelinkin jo koululla. Monen testin ja haastattelun jälkeen päivä loppui klo 16. Seuraava sopiva juna lähti kuitenkin vasta 19.30, joten ehdin tutustua hyvin Seinäjoen vaatekauppojen tarjontaan. Lopulta kello näytti jo 21 kun pääsin takaisin Tampereelle.

En tiedä, olisivatko olleet otettuja motivaatiosta vai lyöneet hullun leiman otsaan, jos olisin tapauksesta Seinäjoella kertonut. Sitä riskiä en kuitenkaan ottanut...